torstai 20. joulukuuta 2012

Leppoisaa Joulua 2012

Hyvää ja Leppoisaa Joulun Aikaa kaikille!
Ja Onnelista Uutta Vuotta 2013!
-merja&Tunna, Pinja ja Sara-


keskiviikko 19. joulukuuta 2012

Saralle Jatkokurssin päästötodistus

Saran agilityn jatko2 kurssin viimeinen tunti oli eilen. Sara joutui muutaman tunnin jättämään väliin köhän takia, mutta pysyttiin me kutakuinkin muiden mukana. Paljon pitää vielä saaha toistoja ja estevarmuutta.

Viimeisellä tunnilla etsittiin vauhia ja kateltiin laukan pituuksia, täyttä vauhtia ei vielä arvannut kukaan mennä. Saralla putket on vielä hiukan hirveitä ja taitaa ohjaajakin olla opettanut sen yks puoliseksi, vasemmalta putkiin voi mennä, mutta oikealta puolen niihin ei arvaa mennä. =D

Loppukokeena oli 18 esteen rata, radalta löytyi hyppyjä, putkia (6 kertaa), rengas ja A. Putkilla Sara sai nakit ja parilla putkella hiukan piti empiä ennen sisään menoa, mutta loppukoe saatiin läpi hyvillä mielin. :)

Ensi vuonna katsellaa uusia jatkoja Saran kanssa.

ps. Joulutaolla Tunski on kontaktikurssilla Activella Anna Kilpiän opissa. Lauantaina Tunski oli ihan pihalla ja kontaktitekeminen aivan hukassa, ei tiennyt yhtään mitä siltä vaadittiin. On se jo niin hyvin sisäistänyt mun liikkeestä toimimisen, suullisia käskyjä se ei ymmärrä. Kotona ollaan nyt tuijoteltu tarkettia ja leluja katseen pitämiseksi eteen päin.

maanantai 3. joulukuuta 2012

Voihan KÖH - ei mennyt tämä vuosi putkeen

Loka-marraskuun vaihteessa se alkoi, ensin muutama huomaamaton köh ja lopuksi jo köhistiin ja puhkuttiin jalatkin alta. Sen verran siinä meikäläinen säikähti, että tutkimuksissa käytiin. Saralta otettiin verinäyte ja röngenkuvat. Onneksi niistä ei löytynyt mitään hälyttävää. Saralle ja Tunnalle kuitenkin antibiootikuuri.  Tältä erää köhinät on nyt köhisty ja pystyssä pysytty. Pinja on onneksi pysynyt koko ajan oireettomana.

Tunski oli ilmotettu Pietarsaaren ja OKK marraskuun agikisoihin, eipä sitten menty, ei. Myös joulukuun KASin kisat jäi väliin varoajan takia. Ihan varmasti Tunna olis noussut ainakin sinne kakkosiin. Saran agilityjatkokin meni sitten osittain köhistessä, Sara kotona ja moppe-mielikuvakoira joutui kurssille sen tilalle.

Ja mitäs tälle vuodelle oli tavotteita tai toiveita... Tänne ei ollut kirjattu mitään, mutta Wili oli jotakin toiveita tehnyt; "Tälle vuodelle en taida tavotteita asetella, jos jonku kerran näytelmissä kävis yllättämässä. Tunski kai jatkaa agia, jospa se vähän sais malttia tekemiseen ja sais äipän koulittua niin että sais pari nollaa ja nousis kakkosiin, niin pysys ees mun tahdissa. Muuten nautimma olosta ja toivomma että terveenä saadaan olla edelleen." Niinpä, mitä tuohon sanoisi... ei mennyt toiveiden mukaan tämä vuosi. Wili kerkesi vuoden alussa pari näytelmää käydä hyvällä menestyksellä. Valitettavasti terveyttä ei meille suotu, iso ikävä Jäbää edelleen. ;(

Jospa ensi vuosi kääntäisi tähdet hiukan parempaan asentoon.

Hyvää pikkujoulun ja itsenäisyyspäivän aikaa kuitenkin kaikille!

keskiviikko 14. marraskuuta 2012

Sara - agilityn jatko2 kurssilainen, eka tunti

Sara kävi välillä kotonaan juoksulomalla. Seinäjoen nättelystä kävi sen aikana hakemassa jonkun ERI tulevaisuutta varten ja aloitteli rollaattorivedot muiden valkoisten kanssa. Takaisin se palasi hiukan rauhallisemmalla mielentilalla. :)

Eilen Sara pääsi ensimmäistä kertaa oikealle agilitytunnille ja aloittikin heti jatko2-kurssilla. Onhan Sara mennyt lähes joka esteen ainakin kerran. Tosin taisi kurssi saada kyllä uuden nimenkin jatko1&2.

Tunnin aluksi jokainen kävi esitteleen taitonsa kahdella mutkaputkella, renkaalla ja aidalla (ei ihan makseja kummatkaan). Palkattiin joka välissä. Mustamutkaputki meinasi tuottaa Saralle pään vaivaa, hiukan meni aikaa ennen kuin sen läpi uskallettiin. Toinen mutkaputki meni jo paljon paremmin vaikka siinä oli A vieressä kiusana. Rengas löytyi toisella kerralla ja aita meni loistavasti.

Sitten hinkattiin puomia ja A:ta. Puomia Sara on mennyt aikaisemmin vain pari kertaa hihnassa. Iloisesti se sitä kuitenkin vapaanakin juoksi. Puomilla tehtiin pysäytyskontaktia, ja muutama todella hyvä puomisuoritus saatiin aikaa, hieman kontaktilla pysyminen vaatii vielä työstöä.

A:lla mentiin sitte juoksukontaktilla, vaikka vähän mua arvelutti, kun kotonahan se on pikkasen harjoitellut tuota kontaktilla nillottamista. Noh, me sitten kokeiltiin juoksua ja se toimi aivan loistavasti. Toistoja tehtiin todella monta ja yks ainut pomppualastulo, muut todella nättejä. Harjalla kuulemma pientä hidastusta, mutta sekin parani koko ajan.

Lopuksi mentiin seitsemän esteen pätkä: aita-puomi-aita-aita-aita-rengas-mutkaputki. Kaikki kurssilaiset olivat pätkällä vähän vallattomia, Sarakin meinasi heti lähdöstä etsiytyä keinulle ja ennen rengasta kerettiin käydä puomikin uudestaan. Taisi kuski olettaa hiukan liikaa, eikä muistanut viedä Saraa kunnolla seuraavalle esteelle.

Kivaa oli, mielenkiinnolla odotellaan jatkoa. :)


Kuva R.Tuomaala, Sara seuran möllikisoissa

ps. Tunskikin treenailee agilitya kerta viikkoon edelleen Minnan Koirakoulussa.

perjantai 26. lokakuuta 2012

Lunta ja vanhoja filmejä

Eilen satoi ensilumet näillekin seuduille. Ja päätin jättää torstain treenit väliin. Vanhuus varmaankin tullut, kun ei kesärenkailla viittinyt lähtä pitempää matkaa urheileen.
Iltaa istuttiin sitten kotona ja hyvin palvellut kannettavakin sai herätä henkiin. Sen sisuksista löytyikin mukavia muistoja, videonpätkiä Wilin muutamista agilitykisoista sekä Wilin ja Pinjan luonnetestistä. Joskus olin näköjään saanut nuo nauhakasetit purettua koneellekin. Voi nuoruutta. *huokaus*. :)

Laitoin agipätkät Lupalaan.

torstai 25. lokakuuta 2012

Snoukkarit rata-ajossa, rapa roiskuu

Sateisessa syyssäässä vietettiin Snowmist kennelin syyspäivää 13.10.2012 Vehkamaan moottoriurheiluradalla. Tällä kertaa radalla ei nähty hevosvoimia, radan valloitti koiravoimat.
 Reet oli kesäkelin mukaisesti mummomallia...
 
ja sporttimallia.

Radalla nähtiin kovaa kisailua...
Kuva: Eija Ruotsalainen 
Kuva: Eija Ruotsalainen  

ja mutkissa kiilattiin kilpakumppaneita.

Kilpa-ajojen jälkeen seurusteltiin...
 Kuva: Matti Häggblom

ja kota kutsui makkaran ja lättyjen pariin. 
Huom. valkoisessa laumassa on yksi mustakin. :)
 Kuva: Matti Häggblom
 Kuva: Matti Häggblom

Pinjakin oli tällä kertaa paikalla tapahtumassa.
Mukavaa ja hymyä piisasi vaikkei aurinko paistanut. :)
 
Kuva: Matti Häggblom

torstai 11. lokakuuta 2012

Virpiniemen keinolla - ohjaaja mokailee rimat alas

Paikka ja aika: Virpiniemi, Haukipudas 7.10.2012
Järjestäjä: Oulun Seudun Kennel- ja Agilityseuta KAS ry
Kisat: maksi1 - C,D
Tuomarina: Timo Vertanen

C-kisa, agi: Radassa oli haastetta. Tutustumisessa rata ei tuntunut yhtään mukavalta, en löytänyt muutamiin paikkoihin mitään järkevää ohjausta. Tuomarin puhuttelussa, hän kertoi radan olevan sujuva, kunhan koira on hyvin hallinnassa... siinähän olikin haastetta. Ja taidettiin kilpakaverin kanssa vaihtaa sana, että jos kepeille saakka selviää, loppu onkin enää kentän kiertämistä. Tunna oli hienosti radan kuulolla ja alku selvittiin niille kepeille muutamalla pienellä kyselyllä ja sitte... mulla katos täysin rata muistista ja ennen sen palautumista kunnolla saatiin parit rimat alas. Muuten rata oli hyvä. Tulos: 10 (-21s ,tarkistan myöhemmin.)

D-kisa, agi: Rata oli yhtä haastava ja tuomari totesi tästäkin radasta saman, että on hyvin mentävä, kunhan koira on hallinnassa. Suunniteltiin kentän reunalla jo koiran kuonosta kiinni pitämistä ja kävelyvauhtia "toko" seurannassa. Mutta yllätys, Tunna oli taas hyvin kuulolla ja rata oli jopa hallitumpaa kuin edellinen. Loppupuolella oli aidalla jyrkkä käännös puomin eestä putkeen, jo aidan päällä huomasin, että jarrutin liian myöhään suoraa aidan päällä... ja kolisten aita nurin, loppu meni taas loistavasti. Tulos: 5 (-21s, tarkistan myöhemmin)

Tunna oli hyvä sunnuntai kisoissa, ohjaaja mokaili siltä nollat tälläkin kertaa. D-kisassa käytiin kuitenkin pokkaamassa 3. sija nopeimmalla ajalla.

Kotimatkalla Tunna esitti duutsoniteppuja, mutta onneksi siitä selvittiin pahemmanluokan säikähdyksellä.

keskiviikko 3. lokakuuta 2012

Moilasen Mikan valmennusviikonloppu

Lakeuden koiraharrastajat ry järjesti toisen Mika Moilasen agilityvalmennusviikonlopun tälle kesäkaudelle ja Tunskin kanssa lyöttäydyttiin tälläkin kertaa mukaan molemmille päiville.

Nyt taisi olla hieman helpommat kuviot kuin keväällä, mutta kyllä näissäkin sai töitä tehtä, että löytyi ohjaajalle oikeat tanssiaskeleet. Lauantaina oli eteen irtoamista ja siivekkeen tarkkaa kiertoa. Sunnuntaina tehtiin edellispäivän opeilla 20 esteen rata, aamupäivästä pätkissä ja iltapäivästä kokonaan. Ja niinhän siinä kävi, että Tunskin kanssa siirrytään kauko- ja takaohjaukseen. Mun jalat on yksinkertasesti niin hitaat, ettei niillä kerkiä edestä esteitä näyttämään. Ja Tunnahan toimii kaukaakin, jos sille vaan opetetaan mitä tehä.

Muistiin käskettiin kirjata... melkeen muistankin. No, kouluttaa ja kouluttaa, toistoja ja toistoja. Eteenmenot, siivekkeen kierrot - selvät käskyt ja toimia samalla tavalla joka kerta. Kouluttaa ja opetella itekin kauko-ja takaaohjaukset. Suunnitella ohjaukset koiran mukaan (esim. rataharkassa suoran ohjaus kentän ulkoreunalta, eikä kentän puolelta, Tunna saatiin näin etenemään suoralla kyselemättä.) Rauhalliset ohjaukset, ei ole kiire. Tunnan lähdössä paikalla pysyminen ja johtajuutta ottaa muissakin tilanteissa, eli ohjaamista tyhjässäkin tilassa ja kaukaa. Tunnassa on edelleen potentiaalia, ööö ohjaajassa ei tainut niinkään olla. =D

Viikonloppu oli todella antoisa ja ruokatauolla Mikan Shellin pöytään piirtämät muutaman esteen harjoituskuviot antoivat lisää eväitä myös itsenäiseen reenaamiseen takapellolle. Hyviä ohjeita tuli myös kentänreunalta ja oli kiva nähdä videopätkäkin meidän menosta. Kuvat Pia Alatorvinen (Lakeuden koiraharrastajat ry:n facebook).

Tunski lähtökuopissa, pysyy... ei pysy... pysyy... ei...
Tunskin hyppynäyte, etutassut ristissä ja takatassut ojennuksessa
Ja melkeen onnistuttiin paikalla ohjauksessa...
 
 
 
 
Tunna kerkiää kysellä...
mutta matka jatkuu...

Ja sitten oltiinkin suoralla myöhässä. =D

torstai 27. syyskuuta 2012

Nevakiven valloitus

Viime viikolla metsässä tuli vastaa hirmunen rölli, Pinja oli heti röllin kaveri. Muut suhtautui aluksi vähän varauksella metsänkulkijaan. Mutta kun rölli paljasti naamansa, sai Rölli hännänheilutukset Saralta ja Tunnaltakin. Ystävällinen otus. :)

Eilen illalla lähdettiin Karhuviiankivelle, kiven oli vallanneet hämähäkkimiehet. Vähän aikaa seurattiin niiden touhuja, nekin näytti ihan ystävällisiltä. (Reissun kuvat on hämärässä kännykällä näpsittyjä, elikkä laatua niissä ei oo.)




Me jätettiin ne touhuamaan sinne kivelle ja jatkettiin matkaan Nevakivelle.


Kierreltiin ja mittailtiin kiveä joka puolelta.
 
 

Nuorempana kavuttiin kivenpäälle ja ajattelin, josko sitä pääsis vieläkin... ja silloin Tunna ponkasi.
 


Sinne se meni. Seisoin tumput suorina kiven juurella. Mitenkähän se saadaan sieltä alas... tartteekohan mun hakia hämähäkkimiehet...

Sarakin suunnittelee kiipeämistä...

Tunskin alastulosta viimeiset metrit... Loppu hyvin, kaikki hyvin

maanantai 24. syyskuuta 2012

Silta Koiramaahan

Lauantaina ja sunnuntaina meidän rannassa on käynyt kuhina ja vasaranpauke. Pakkohan meidän oli rannassa käydä katsomassa mitä siellä touhuttiin vaikka kisat meinasikin sotkea rantakävelyjä.

Sara huomaa joella toimintaa
 
 Sillantekijöitähän siellä oli
 
  Olihan siellä tuttujakin...
 
Silta 24.9.2012, aamulenkillä.
Koskenkankaalle Koiramaata kohti

 Reippaasti koiran mentävästä "portista" sillalle
Eihän nämä lankut ole edes kiinni...
 Ei me vielä menty yli, arvatkaa kukas se jänisti... :)

ps. on siitä siltatalkoosta kerrottu oikeen lehissäkin ja televiision paikallisuutisissa...

OKK:n agikisat ohjaajan pannukakku

Paikka ja aika: Oulu 22.-23.9.2012
Järjestäjä: Oulun koirakerho ry
Kisat: maksi1 - A,B,C,D

A-kisa, agi, tuomarina Johanna Nyberg: Lähdössä tunna hiipi, kontaktit meni melkeen läpi, kepeille painui kakkosväliin. Puomilta suoraa loppu aidoille, rima alas. Tulos: 10

B-kisa, agi, tuomarina Johanna Neberg: Muurilla palikat lenteli ja melkeen kepitkin vaihtui puomiin, pituudelta palikat nurit. Kepeillä tai pituudella saatiin rata hyllyksi. Ohjaaja ei pysynyt ollenkaan mukana.

C-kisa, hyppy, tuomarina Minna Väyrynen: Rata oli kuin Tunnalle tehty, sopivan laakeita käännöksiä... ja ohjaaja kasauttaa Tunnan radan helpoimmassa putkessa väärään päähän. Tulos: HYL

D-kisa, agi, tuomarina Minna Väyrynen: Tämäkin rata tuntui meille sopivalta, vaikka ohjaajan toteutus oli monessa kohti se vaihtoehto c. Loppupuoliskolla Tunna vähän irtosi odotettua enempi ja hylly oli tosi lähellä, noh otettiin se hylly sitten helpommassa kohdassa... toiseksi viimeisellä aidalla.

Että eipä siitäkään kisaviikonlopusta sen enempää. Positiivista Tunna ei roiskinu rimoja.

tiistai 18. syyskuuta 2012

Pinja kymppi v.

Paljon kaunista elämä antaa, kun hymyn korvissa saakka kantaa. Iloista naurua ja pitkää ikää.
Onnea Pinjalle!
-kotiväki-

Pinja 10 vuotta 18.9.2012

maanantai 17. syyskuuta 2012

Seuranmestaruus taistoa - Saran ensimmäinen koitos

Paikka ja aika: Käpälämäen kenttä 15.9.2012
Epäviralliset kisat

Tunna, maksi1:

Ekarata. Ohjauskuviot meni ihan uusiksi, kun melkeen sain vedettyä Tunnan putken väärään päähän. Jotenkin me saatiin taisteltua rata, vaikka A:n kontaktilla oli törkee varastaminen. Tulos:5

Toinenrata. Rimat kolisi ja A:lla varasti ja ohjaus petti. Tulos:HYL


 Kuva R.Tuomaala, Käpiksen mestaruustaistot, Tunna

Sara, maksi-mölli:
Sarahan aloitti tutustumisen lajiin heinä-elokuun (v.2012) vaihteessa, esteistä on tutustuttu aitoihin, renkaaseen, pujotteluun, A:han, kotikeinuun ja putkeen. Maksihyppyjä eikä estesarjoja Sara ei ole mennyt, ainoastaa muutaman aidan suoraa kipolle. Putkea ei ole menty vielä nimeksikkään. Eikä Sara ole takapellon ulkopuolella tehnyt muuta kuin mörrimöykkyä. Että fiksuahan se oli ilmoittaa Sara möllimestaruustaistoon. =D

Ekarata. Radalla 15 estettä, neljä mutkaputkea, muuri ja pituus. Pisin suora pariestettä. Sara pysyi lähössäkin ihan kohtuullisesti, vaikka ympärillä oli ihmisiä ja koiria, niitä valkoisiakin. Ihan kelpovauhdilla Sara radalle lähti ja muurikin meni ihan huomaamatta, eka mutkaputki sujuvasti ulkokautta kiertäen, muut putken taidettiin mennä muutamalla kolmella kiellolla. Loppusuoran pituus meni pitkällä loikalla yli. Tulos: 40 ja hitunen yliaikaa

Toinenrata. Alun suora oli aita-pituus-putki... Sara huomasi putken sijasta keinun, ei taida olla yhtään kontaktihullu tulossa. Sen jälkeen piti hiukan etsiä suuntaan. Putkiin ei tällä radalla voinut mennä, lopulta muutamaan sen törkkäsin. Muuten rata oli hyvä jälleen. Muuri ja pituus meni hienosti. Tulos: 40 ja hitusta enempi yliaikaan.


 Kuva R.Tuomaala, Sara aloittaa "kisauran"
 Kuva R.Tuomaala, aidat on helppo juttu
Kuva R.Tuomaala, ensimmäinen pituus meni heti isolla loikalla