maanantai 28. lokakuuta 2013

KPKK - Lähtökuopissa

Paikka ja aika: Kokkola 27.10.2013
Järjestäjä: Keski-Pohjanmaan Koirakilta ry
Tuomari: Anders Virtanen
Kisat: maksi2 A,B,C

Näistä kisoista ei jäänyt kuin yksi muistikuva, lähtö. Tunna ei pysynyt ollenkaan lähtökuopassa ja kaikki radat oikeastaan kaatuivat jo noihin sikalähtöihin. Itselläkään ei ollut paras kilpailupäivä. Radat oli haastavat, mutta hyvinkin olisivat olleet mentävissä.

Tulokset:
A, Hyl. Väärä pää putkesta
B, 15. Loppupuolella rimat kolisi
C-hyppäri, Hyl. Totaalinen varaslähtö ja heti väärä hyppy. Muutenkin olin kokoajan myöhässä.

Näiden kisojen jälkeen ei ole kisoihin ilmottaudutta. Mutta ei me pyyhettä olla kehään heitetty. =D

keskiviikko 23. lokakuuta 2013

Ensilumilla hirvejä etsimässä

Talvirenkaat vaihdettiin alle keskiviikkona Ranssilan uudessa hallissa, kun lunta lupailtiin. Lauantaiaamuna ulkona odotti talvi. Ajeltiin Ropille ja sieltä hirvipeijaisiin. Palvattu lihanpala taskussa käytiin metsään tekemässä jäljet ensilumille. (Niin se liha oli kyllä ihan itelle tarkoitettu, jäi lenkin ajaksi vaan taskuun =D). Sunnuntaina käytiin samoilla jäljillä.

 Talvitassut alle
 Ensilumilla 19.10.2013 Siniselällä
Ensimmäiset jäljet lumelle
 Sunnuntaina tehtiin lisää jälkiä
 Sara hetken paikalla
 Pinjakin oli mukana
 Pinja ja varvikko
 Sara palaa jahtiretkeltä
 Tunna
Tunna ja syysaurinko

lauantai 12. lokakuuta 2013

Saran vetokauden avaus

Lauantaina 12.10.2013 Snoukkarin valjakkoporukka kokoontui syksyn ensimmäisiin yhteiseen vetoreeniin Raahen hiihtomajalle. Sara oli Willan parina Annin "kärryn" edessä. Alun pomppimisen jälkeen Sarakin osallistui innolla vetämiseen. Lenkkinä avauksessa oli 2 km, jossa into säilyi loppuun saakka. Reenin jälkeen käytiin yhteislenkillä Hummastilla.

 Jeppe ja Hönö
 Willa ja Sara
 Tuisku ja Marla
Lana ja Misu
"Totista" kisaamista...
takaa tullaan vauhdilla kevyemmällä pelillä.
Ulli ja Venni
Lila ja Aura
 Kuva A.Siermala. 
Yhteislenkillä Hummastilla 13 sammaria ja Tunna
Kuva A.Siermala. 
Sarakin menossa mukana. Tunna sai tyytyä remmeileen.

Lupalassa muutama kuva lisää vetoreeneistä. Hummastin ja paremmat kuvat oli toisten kamarassa.