keskiviikko 23. huhtikuuta 2014

Pääsiäistä karhujahdissa

Ylipään karhu oli herännyt ja kulkenut kylän pinnassa. Käytiin seuraamassa jälkiä Satokankaalta Käsimaankankaalle.
 Satokankaan peltotiellä 20.4.2014
Käsimaankankaalla heinäseipäät oli saanut kyytiä, 20.4.2014

Suollakin käytiin pääsiäisenä. Märkää oli, mutta saapasvarret riitti tällä kertaa. Edellisviikolla kahlattiin hiukan syvemmällä.
 Pintsu Kärrykaaralla Kivinevan reunalla
 Aaltokankaan reunalla
  Tunna Aaltokankaalla
Sara Kivinevalla

sunnuntai 13. huhtikuuta 2014

Sara Kolarin käyttökokeessa - KVA

Talvi loppui lyhyeen muutaman kerran valjakot kerkesivät käydä lumilla ennen niiden sulamista. Talven käyttö- ja kisakokeet peruutettiin yksi toisensa jälkeen. Näytti jo ettei päästä yhteenkään kokeeseen koko talvena, mutta Kolarin käyttökoe saatiin järjestettyä ja Sara pääsi sinne varapaikalta.

Riitta ja Anni sotkivat vähän kokoonpanoja ja Sara oli Annin ajamassa valjakossa. Sara sai kiitettävän ja tuli käyttövalioksi. Muutakin hienoja tuloksia valjakkotiimiläisille Kolarin reissusta tuli.

Rekikoirien käyttökoe, Kolari 12.4.2014
Ylituomari Eija Hakkarainen ja palkintotuomarina Mikael Bäckman
Koeluokka: Yleinen
Koira
Snowmist Barcelona Forever, 
Sara
A
4
B
4
C
5
D
5
E
5
F
5
G
4
H
8
I
5
J
8

Yht
53
Tulos
REKÄ-YLE1
Titteli
FI KVA
A = Toiminta risteyksissä (5), B = Täyskäännös (5), C = Eteneminen maastossa, jossa ei ole selvää uraa (5),
D = Koiran pysähtyminen(5), E = Liikkuvan ajoneuvon kohtaaminen (5), F = Toisen valjakon kohtaaminen ja ohitus (5), 
G = Koiran yleinen hallittavuus (5), H = Työskentelyhalukkuus (10), I = Paikallaolo (5), J = Käyttäytymisen arviointi (10)